Kaktus 的个人资料Kaktus ja elämän katkut照片日志列表 工具 帮助

Kaktus

职业
兴趣
Ookkonäätä vääntävä äreähkö äiti-ihminen. Kannattaa puhutella vasta aamukahvin jälkeen. Isoääninen. Osaan kuitenkin olla myös ystävällinen ja rakastettava persoona.
第 1 张,共 163 张

Kaktus ja elämän katkut

8月13日

Paluu arkeen..

..on alkanut tosissaan. Kuusamossa viihdyttiin pari viikkoa. Päivää aikaisemmin lähdettiin kotiin, kaikilla alkoi olla jo niin koti-ikävä! Poroja pomppi kaikkialla, jopa kylpylän pihassa ne kävivät syömässä ruohoa. Rukalla kävimme kaksi kertaa, toisella kerralla isäntä ja nuorin tytär testasivat maisemahissin. Komeat olivat kuulemma näkymät Rukan huipulta. Itse nautiskelin limsaa alhaalla, kärsin jonkin asteisesta korkean paikan kammosta enkä moiseen vempeleeseen lähde.
Tänään kävimme kouluvaateostoksilla. Mukaan tarttui hupparia, tennaria, koululaukkua, sukkia. Vielä pitää ostaa ainakin reppu ja farkut.

Tämä kesä on ollut tosi lämmin. Vain yhden kerran olemme veneilleet, isännän kipsattu käsi esti koko homman. Viime sunnuntaina kävimme kuitenkin saaressa.




7月24日

Kuusamoon!

Lähdemme huomenna Kuusamon Tropiikkiin kahdeksi viikoksi eli palaamme 8.8. Heissulivei sitten vain!
7月11日

Mattopyykillä

Viimeinkin saatiin pestyä muutama matto meren äärellä. Paarmojakin oli muutama, onneksi sen verran tuuli, etteivät pahasti päässeet häiritsemään pesemistä. Ihanan puhtaita tuli matoista, veimme ne kuivumaan äidin telineeseen maalle. Täällä kerrostalossa niitä on vaikea kuivata.
Saunaan meno nyt.

6月27日

Hellettä!

Lämmintä on ollut maanantaista lähtien. Silloin lähdettiin ex tempore Kalajoelle leirintäalueelle. Siellä viivyttiin torstaihin asti. Takaisin piti tulla, koska isännällä oli röntgen ja lääkäri. Onneksi käsi on lähtenyt paranemaan hyvin.
Kyllä arvosti taas kotioloja! Meillä oli perusmökki eli vessa ja suihku olivat huoltorakennuksessa noin sadan metrin päässä. Ruokaa pystyi laittamaan mökissä. Eli kovin oli alkeellista ja ahdasta. Tytöt nukkuivat kerrossängyssä, meillä oli sängyt lattiatasossa.
Isäntä tuossa houkuttelee mua terassille.. tiiä häntä. Toinen lapsi lähti taas kesätytöksi ja toinen on yötä kaverilla teltassa.
6月18日

Käsi murtui?

Tässä toissapäivänä meillä oli ruokapöydässä keskustelun aiheena, että kenelläkään meidän perheestämme ei ole koskaan luita ollut poikki. No, nyt näyttää siltä, että isännän oikea käsi  murtui ranteen kohdalta. Hän oli käynnistänyt veneen moottoria ja se oli potkaissut käteen. Pahan näköisesti oli käpälä turvoksissa, äsken kuskasin ukon terveyskeskukseen.Varmaankin passitetaan eka röntgeniin.
Kauppaankin pitäisi lähteä ja varata ruokaa useammalle päivälle.. Uusi tv tuli muuten aamulla eli nopeaa oli Fennian korvauspalvelu.
6月15日

Vakuutus korvaa

Onneksi vakuutus korvaa television! Omavastuu on 130 e ja sillä saa uuden telkun. Puhelinkin olisi korvattu, mutta kun hinta jäi alle tuon summan, niin menee omaan piikkiin.
Se olikin sitten tämän maanantain ainoa hyvä uutinen. Muuten on mennyt poskelleen.
6月13日

Vahinkoja!

Nyt vainoaa huono onni ja tosissaan. Eilen isäntä pudotti viikko sitten ostetun kännykkänsä veneeseen, jonka pohjalla oli vettä. Rikkihän se meni. Ja äsken vanhin tyttö räsäytti parven tikkaat televisionsa päälle, kuvaruutu rikki. Ottaa päähän! Pitää maanantaina ottaa vakuutusyhtiöstä selvää, korvaako kotivakuutus televisiota. Puhelinta ei, sen tiedän kyllä.